Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. tammikuuta 2016

Itse tehtyjä lahjoja

Tuodaampa vielä esille näitä joulun ajan teoksia kun tuo vuosi vaihtui niin yhtäkkiä jotten kerenny viimme vuoden puolelle näitä enää laittaa.
Joulukorttejahan täällä ei näkynyt tänäkään vuonna koska ne ovat lähinna pakko pullaa meikäläiselle :D Naperot on kiva kuvata kortteihin joulun alla.


Näitä palleroita tein MONTA :D
Jaoin näitä ystäville joulupaketeissa. 
Totesin, että kaksin aina kaunihimpi joten tekemisen määrä tuplaantui :D

Nämä on tehty samalla idealla kuin tämä aijemmin tekemäni kranssi.
Eli suodatinpussi ruusukkeista. Naperot toimivat kyllä hyvänä apuna ruusujen rypyttämisessä niitä kun näihin tarvittiin useampi.
Styroxi palloja käytin vähän erikokoisia ja roikku lankoja eri pituisia, että näyttäisivät hyvältä aseteltuna. Ja annoin myös valtuudet heittää vaikka takan sytykkeeksi jos nämä eivät paikkaansa löydä, kyllä näillä nyt yhet roihut ainakin saa :D


Myös tälläiseen sain innostuksen Ku ite tekee, saa mitä tulee - blogista
Siellä oli koko joulukuun ihania DIY juttuja joita sovelsin myös omissa tekeleissä.
Tein näitä eriväreissä ja tyyleissä. Kepeitä ja kivoja. 
Sovelsin omalle ikkunalle myös valot näihin.


Viimme hetkellä tiistai iltana aloin tehdä vielä työkavereille joulupalloja :D
Ohjeen löysin googlea selaamalla täältä blogista. 
Aivan ihastuttava ja helppo malli. 
Yhtäkkiä tunti meni ja kolme palloa oli kasassa. Näiden halkaisija noin 20cm.
 Välipäivinä treffailtii ystävän kanssa saman pöydän ääreen askartelemaan ja tein vielä pienemmät pallot näille kaveriksi, kuten jo sanoin: kaksin on aina kaunihimpi :D


Näitä haluan omaan sisustukseenkin jahka löydän aikaa niiden tekoon :D

No joo tässä siis oli kaikki tekeleeni mitä joulupaketeista löytyi 2015 :)
Ihania uusia juttuja ja ideoita sai näistä myös kortteiluun.
Mikä oli sinun suosikkisi?

Kiva kun kurkkasit :)


Emma

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Ku ite tekee, saa mitä tulee.

Nyt saa vetää joulun nippuun, kaikki paketit on jaettu niin nyt voi myös julkaista ne täällä :)
Mistähän sitä alottais :D

Ideani ammensin omasta kokeilun halusta ja myöskin Minnan Ku ite tekee -blogista
siellä pyöri joulukuun aivan huippu DIY joulukalenteri josta poimin kaksi lahja ideaa.

Esittelen nyt ensin hoitotädeille annetut paketit.
Lapsoset käyvät osittain päiväkodissa niin halusin muistaa lasten osaston naiset pienin lahjoin.


Mietin ja pähkäilin pitkään mitä se olisi jotta ei jäisi nurkkiin pyörimään...
Kyselin kavereilta jotka alalla työskentelevät, että mikä on paras saamasi muistaminen. 
Ja monen suusta tuli kynttilä. Niimpä jäljittelin vähän  tätä pientä joulu muistamis versiota.
Koristelin siis tulitikkuaskit ja halusin koristella ne ajattomiksi, 
ettei ole sidonnaisia vain jouluun.
Erittäin haastavaa kun ei tiedä yhtää kodin sisustuksesta kelle lahjan antaa.
Toiseen päähän leimasin hoitotädin nimen ja toiseen päähän kiitos.
Tässä kuva toisesta puolesta.


Koristelin "kannet" rautalangalla ja tähtösillä ja tykkäsin kyllä lopputuloksesta. 
Mukaan koristelin myös muutaman tuoksutuikun jotta on jotain sytytettävääkin.
(Ne jäi vain kuvaamatta)


Halusin, että myös lasten kädenjälki tulee esiin ja sopivasti
sieltä siis ohjeet ja vinkki näihin ihaniin heijastin surenkorentoihin <3
Naperot teki niitä aivan innoissaan...yhteensä niitä taidettiin tehdä 12 loppujenlopuksi, kun lapset halusivat tehdä myös kavereilleen ja serkuille omansa :)


 Tehtiin myös paketti itse. 
Leikkasin paperista _vähän_ liian isot paperipussit, mutta olipa enemmän lääniä piirrustaa :D
Lapset siis piirsivät oman mielensä mukaan molemmille paperipussin puolelle.
Nuo lasten piirrokset on niin ihania ja konkreettisia :D

 
Lahjan jo annettua tajusin että mukana ei ollut korttia ollenkaan :D 
Mutta paketissa onneksi oli lasten nimet ja saatiin lahjat antaa henkilökohtasesti :)


Lomien jälkeen varmasti kuulee mitä saajat tykkäsivät lahjoista :)

Mitäs teidän paketeista löytyi?

Emma

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Anopille kranssi

Tässä taas muistamisidea askartelu ilmoille, vielä kerkiää väsätä :)
Meillä on keittiön pöydän valtaus tapahtunut viimmesen parin viikon aikana kun oon pistäny tohinaksi joulumuistamisten kanssa :D
Josko sitä nyt sais pikkuhiljaa ruveta siivoomaan pois
ja pääsee normiin korttien teko hommiin :)

Mutta tässä siis esille iki IHANALLE anopille antamani kranssi.


Elikkä suodatinpusseista on tämä tehty.
Täältä  löytyy jonkunlainen ohje.
Minä käytin aina kolmea suodatinpussia päällekkäin ja leikkasin ne summissa,
ihan tuhoton aika menisi piirtää aina ympyrät ja leikata sen mukaan :D
Pohjan tein sanomalehtiä ryttäämällä ja teippaamalla, kun siihen hätään ei täkäläisistä kaupoista löytynyt styroks alustaa. Kaikki kun pitäisi olla valmiina nyt heti tai mielusti vaikka jo eillen.


Koristeeksi laitoin muutamia helmiä :)
Ruusukkeiden teossa apuna toimivat lapsoset ja olivatkin hyvin näppäriä siinä hommassa.
Tämän annoin jo joulun odotus lahjana ja se pääsikin heti paraati paikalle. ^_^

Pian pian se joulu on ovella <3

Emma

torstai 10. joulukuuta 2015

Pientä joulu muistamista

Tämä on sitä aikaa kun saa kiitellä joka suuntaan ja tykkään ainakin itse myös muistaa arjessa mukana olevia ystäviäni <3

Tässä teille yksi kiitoslahja/joulumuistamis vinkki:


Itse koristeltu tulitikkuaski. 
Nämä kyllä pakkaa olla loppu näin joulun alla joka putiikista, tämän todettua useampana vuonna ostin itse näitä jo syksyllä jemmaan. Mutta normiaskitkin tulee koreiksi kun niitä vähän tuunaa ;)


Tämän tuvan pyrin koristelemaan itse saajan kodin mukaisesti :)
Ikkunat ja ovet piirsin vapaalla kädellä valkoisella tussikynällä.
Ja lumen tein Pearl Markerilla.


Kyytipojaksi jotain sytytettävääkin, eli pari tuoksutuikkua, jotka sai koristeen teipistä.
Ihana mansikan tuoksu oli näissä punaisissa tuikuissa.


Ja tässä vielä paketoituna. 
Sopeva pieni muistaminen ja kiitos kuluneesta vuodesta.


Tällä teoksella osallistun Jehkotar CRAFTChallenge jossa inspiroiduin jouluisesta kuvasta.

Vinkatkaahan teidän muistamis/kiitos ideoita myös :)

Ihanaa joulun aikaa kaikille :)

Emma

Pikku mökki

Helei olipa eräs kaunis päivä kun kaivelin kirpparille meneviä tavaroitani ja löysin kasan askartelu lehtiä sieltä joukosta ;) hullu, meinasin ne muka myirä :D

Noh pitihän ne toki selata kaikki läpi ja yhyren sitte säästin
MAGNOLIA INK Magazine no 5/2011
Siellä oli ihania ohjeita ja kaavoja niin en raaskinutkaan myidä sitä :D 
(hamsteri kun olen)
No bongasin tosiaan sieltä niitä kaavoja ja heti piti päästä kokeilemaan yhtä 
nimittäin pikku mökkiä.

Mallissa siitä oli tehty kiinteä joulukuusen koriste, mutta minä tein avattavan version.




Tälläinen oli valmis lopputulos. 
Katon kuviot tuli eräästä kulmaleikkurista (ottamalla kulma palat pois)
Ovi on leikattu aaltopahvista.
Ja lumen tein valkoisella Pearl Markerilla, 
toimi tähän loistavasti kun kaapissa ei mitää lumi-efektejä ollut.



 Tosiaan lehdessä olleet mökit oli reilummin koristeltu kuten Magnolian tyyliin kuuluu.
Koska mökissä oli kivat pikku ikkunat halusin sinne valon tuikkimaan ikkunoista.

Sisälle laitoin siis pattereilla toimivan pikku tuikkun. 
Ja jotta patterin saa joskus vaihdettua niin piti tehdä katto niin että sen saa auki.
 ( Vink vink vaan pikku mökin omistajalle ;)) 

Isompi ikkuna sai myös ihanat pitsiverhot koristeeksi.
Sivuihin laitoin kaksipuoleista teippiä jotta katto pysyisi kiinni.
( Tulitikku vain kuvauksen ajan pitämässä kattoa auki )



Tälläinen pikkumökki menee vaikka joulumuistamisena naapurille, hoitotädille tai vaikka ysrävälle.
Itse tehtyä on aina ilo antaa.
Tällä osallistun P*skikseen joka on ansaitulla joululomalla, eli haaste ilmestyy kahden viikon välein.
Tämän pari viikkosen aiheena on LUNTA.

Tämän mökin sai eräs ihana ystäväni syntymäpäivänään <3

Ja kortinkin toki tein mukaan.


Nämä ihanat uudet leimat löysin kirpparilta <3
Ne ovat Paper Smooches Stamps
Aivan ylikiva setti.


We totally click

because we just do :) 

Mukava kun kävit blogissani,
mitäs pidit pikku mökistä? :)

Emma

tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulun yhteenveto

Helou pitkän hiljaisuuden jälkeen.
 Joulukorttien teko on mulle vähän pakkopullaa ja siitä syystä en ole ainuttakaan joulukorttia tälle joululle tehnyt :D (moni muu ei pysty samaan :D) 
Joulukortteja toki lähetin ja annoin, mutta ne oli tilattu valokuvalla ja valmiilla teksteillä.
Jotain pientä annettavaa tykkään kuitenkin näperrellä ystäville ja tämän vuoden teemana oli taistelu punaista joulua vastaan :D ja väreiksi valikoin pinkin, mustan ja valkoisen.


Yksinkertaisia ja nopeasti toteutettavia lahjoja.
 Eli mangneetiksi tehtyjä pyykkipoikia, tuoksu tuikkuja sekä pari tikkuaskia.


Suunnilleen samat värkit toimi kaikissa, eli kuvio teippi (ikeasta)
 Ja paketissa ne näytti tältä.



Nuota ihania tageja löysin paikallisesta Halpa-Hallista, sieltä tee ajoittain hyviä askartelu löytöjä.

Lapsoset taasen saivat viedä hoito kavereilleen karkki kelkat.
Ohjeen löysin täältä blogista. Mutta ei menny sekää niinku strömssöös...
Oli nimittäin todella hankala löytää sellasia karkkeja, että mittasuhteet olisi sopivat.
Mutta tälläiset niistä tuli.


Eli pohjalla suklaarusina aski tai amerikan pastilli aski ja päälle nuota pezz vai mitä lie karkkeja :D
Ja kelkan jaloiksi nämä joulu kepit. Toimi se näinkin.


Näitä oli ilo jakaa :)

Emma


maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukalenteri


Tälläinen joulukalenteri on tullut tehtyä joskus muutamia vuosia sitten kovalla kiireellä ennen joulukuun alkua. Kaikki paperipussit itse pikku kätösin taiteltuna. 
Ohjeen taittelemiseen löysin Mirjan blogista.
Numerot on tulostettu ja kynällä tehty ommel kuvio reunoille.
Valkoisissa pusseissa on jonkun vanhan suomalaisen kirjan sivun osia revittynä taustalla ja ruskeissa pusseissa leimattuja (Magnolia) lumihiutaleita. 
Ja pienillä pyykkipojilla suljettuna pussit.
Yleensä nämä on roikkunut jossain ikkunalla, tänä vuonna ovat vielä kaapin perukoilla :D 
kun lasten kalenterit haettiin kaupasta.
Edellisinä vuosina täältä on tullut lego osia, tarroja sekä pieniä rusina askeja ym. yllätyksiä.

Mukava kun piipahdit.

Emma

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Nöff Nöff

 
 
Nyt taitaa olla kaikki possuset jaettuna niin voin julkistaa ne myös täällä. :) Eli tälläisiä possusia ollaan neiti 3 veen kanssa tehty tai aika pieneksi tuo pikku neidin osa jäi, mutta oli hengessä mukana kovasti. Tälläisiä on saanut erilaisilla sisuksilla niin kaverit kun mummut ja papat sekä hoitotäti myös.
 
 
Nämä siis pienistä pilttipurkeista tehty, kartonkia ja huopaa korvat ja piipunrassi häntä.
Jalat ovat valkoisia puuhelmiä.
 
 
Mun mielestä super hellyyttäviä. Alla olevassa kuvassa vielä eri sisustoja näytillä. Lapsille pari rusina askia ja aikuisille suklaata ja joissain oli myös itse tehtyjä pipareita. ^_^
 
 
Nenät ajattelin että tyttö saa itse tehdä ja värittää, mutta sitä kokeiltuamme ( yksi musta iso läiskä lähes koko korkin kokoinen :D ) päädyin, että hän tekee ympyrät ja äiti värittää ne sisältä. :)
 
 
Tässä vielä pakattuna muutama kavereille mennyt possu joissa tytön tekemät kortit mukana. Kirjoitti jokaiseen saajan nimen ja piirsi ympyrän(en tiedä miksi) sitten oma nimi ja siskon nimi taakse ja tarroja koristeeksi. Lopputulos oli aivan ihana. <3
 
Täten jätän blogin nyt joulun ajaksi lepoon ja palaan asiaan taas kun kinkku on hieman sulanut ja suklaat ovat loppuneet ;D
 
Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille lukijoille ja kävijöille <3
 
Emma
 


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tuikkukortteja ja lumiukkosoppaa

 
Tänä vuonna päätin hommata soppa värkit ja koota kasaan elämäni ensimmäiset lumiukkosopat. Oli siinä taas tuumaamista ja pyörittelemistä, mutta tässä niitä nyt on joku tehtynä. Ja pitihän sitä itekkin maistaa jotta tietää mitä sitä muille jakeloo :) Hyvää oli :P Tuikkukorteista löysin uuden ulottuvuuden kun korttipaja SannaS teki niin hienoja "käänteisiä" kortteja ja on muuten PALJON helpompi muoto täyttää tuo tila leveys suunnassa kun pituus suunnassa. Joten kiitosta vinkistä ;)
 
 
 
Tässä vielä erikseen kuvattuna 1kpl tuikkukortteja ja soppa.
 


 
Ja "käyttöohjeet" takana on kirjailtu näin:
 
***
Kun pakkanen ulkona otettaan kiristää,
lumiukko soppa tää mieltäsi piristää.
Ensin kuumaan veteen liemi keittele,
ja kuivatut lumipallot mukaan heittele
lopuksi vielä kunnolla lumiukon kävelykepillä sekoittele.
Soppa lämmittää ja ilostuttaa mieltä,
saat näyttää pakkasukolle kieltä!
***
 
 
On kiva uusia juttuja aina kokeilla, suosittelen.
 
Emma
 


maanantai 4. marraskuuta 2013

Joulua kohti mennään

 
Siis en oo yhtään joulu ihminen ja suurin osa syy siihen on etten tykkää punaisesta väristä. Lasten myötä on ollut pakko ruveta vähän jouluttamaan ja toissa vuonna ostin jopa elämäni ensimmäiset jouluverhot :D WOU. Joulukortteja en oikeastaan aijo tehdä tänä vuonna paitsi tuikkukortteja ja pakettikortteja. Enemmän tässä olen pähkäillyt ja murehtinut mitä laitan tytöille kuvaan päälle ja millaisessa miljöössä otan niistä kuvat. Ideoita otetaan vastaan. :)
 Ensimmäiset joululahjat lähti tilaukseen lauantai yöllä :D vielä kun lunta saatais niin pääsis paremmin fiilikseen täällä aaakeella laakeella ei sitä nimittäin oo.
 
Noh asiaan...Aivan ihastuttavia ja yksinkertaisia pakettikortti ideoita olen saanut jälleen kerran Pammulta ja hänen ihanaisesta blogista <3 Kiitos Paula.
Ja tässä muutama mitä olen saanut aikaan.
 
 
 


 
Mukavaa joulun ja lumen odotusta kaikille.
 
Emma