sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Nöff Nöff

 
 
Nyt taitaa olla kaikki possuset jaettuna niin voin julkistaa ne myös täällä. :) Eli tälläisiä possusia ollaan neiti 3 veen kanssa tehty tai aika pieneksi tuo pikku neidin osa jäi, mutta oli hengessä mukana kovasti. Tälläisiä on saanut erilaisilla sisuksilla niin kaverit kun mummut ja papat sekä hoitotäti myös.
 
 
Nämä siis pienistä pilttipurkeista tehty, kartonkia ja huopaa korvat ja piipunrassi häntä.
Jalat ovat valkoisia puuhelmiä.
 
 
Mun mielestä super hellyyttäviä. Alla olevassa kuvassa vielä eri sisustoja näytillä. Lapsille pari rusina askia ja aikuisille suklaata ja joissain oli myös itse tehtyjä pipareita. ^_^
 
 
Nenät ajattelin että tyttö saa itse tehdä ja värittää, mutta sitä kokeiltuamme ( yksi musta iso läiskä lähes koko korkin kokoinen :D ) päädyin, että hän tekee ympyrät ja äiti värittää ne sisältä. :)
 
 
Tässä vielä pakattuna muutama kavereille mennyt possu joissa tytön tekemät kortit mukana. Kirjoitti jokaiseen saajan nimen ja piirsi ympyrän(en tiedä miksi) sitten oma nimi ja siskon nimi taakse ja tarroja koristeeksi. Lopputulos oli aivan ihana. <3
 
Täten jätän blogin nyt joulun ajaksi lepoon ja palaan asiaan taas kun kinkku on hieman sulanut ja suklaat ovat loppuneet ;D
 
Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille lukijoille ja kävijöille <3
 
Emma
 


Tädin mussu

Tädin oma pieni kulta mussukka sai tänään nimen,
 eikä mitenkään viimetingas valmistunu eillen illalla kortti :D
 
(Pahoittelut näistä kuvista...ärsyttää kertakaikkiaan tämä pimeys ja vihaan ottaa kuvia salamalla :/ mutta nyt ei muu auta, tässä ensin muutama salamaton kuva ja sitten kuvat missä näkyy oikea väri salaman kanssa otetuissa kuvissa.)
 
 
Tässä näkyy hyvin eritasoisuus kortissa.
 
 
Hain taas pinterestistä inspistä eillen ja sieltähän sitä löysinkin. Toisilla siihen on vain pelit ja vermeet ja toiset piirtää itte ja leikkaa mattopuukolla kuviot irti :D *heh arvakkaapa kumpaa ryhmään meikä kuuluu?? :O tunnustan, että jälkimmäiseen jotta jos ei kovin tarkalla silmällä nuota pilviä kattottaasi sitte. ;)
 

Tässä nyt lähes oikean värin kertova kuva. Tykästyin niin tähän malliin kyllä enkä halunnut pilata sitä jäykällä suomen kielellä joten pidin tekstinkin enkuksi. Ja tykkään siitäkin <3

 
Ihanat juhlat takana ja nyt sai pukkikin kirjattua nimen vielä poitsun joulupaketteihin <3
Tänään paketissa poika sai valokuva albumin ja vaatteita.
 
Love him <3
 
Emma
 


Baby shower

Mínut ja kaverini kutsuttiin taannoin yllätys vauvakutsuille ja jotain suloista piti keksiä vietäväksi, niin tälläiseen päädyimme.
 
 
Kävimme yhdessä ostoksilla ja oikeastaan kaupassa vasta mieleeni juolahti kun olin joskus netissä näitä nähnyt, että sukkakukkamuffinsseja sinne täytyi viedä. 100% varmuutta ei lapsen sukupuolesta ollut, mutta tyttöä sieltä oltiin vähän lupailtu :D tai näin ainakin nyt toivomme :)
 

Ihanat muffarivuuat on Clas Ohlsonilta joita olet saattanut nähdä jo tässä postauksessa. ^_^ Ostimme sukkasetin missä oli yhdet valkoiset sukat ja toiset pinkki raidalliset sukat ja olivat vähän paksumpaa materiaalia niin niistä tulikin aivan ihanat kukkaset vuuan sisälle. Ja mausteeksi tietenkin päälle ripoteltiin herkkuja sekä pohjana meillä toimi Hello kitty lautanen joka varmasti meni hyvään käyttöön isosiskon puolesta. ^_^

 
Tässä vielä kokonaisuus kortin kanssa.
 
 
Mielestäni erittäin hellyyttävä ja tilaisuuteen sopiva paketti. Suosittelen.
 
Terkuin,
 
Emma
 


Tulin hiljaisuutta rikkomaan ;)

 
Mikä lie vuodenaika nyt meneillään kun meinaa niin kovasti tuota kiirettä pitää ;D
noh nyt rikon hiljaisuuden esittelemällä tilaus työn.
 
 
 

Halusin jotai erilaista taas kokeilla ja tässä on lopputulos.
 Vinkin ja ohjeet löysin Hempukan ihanasta blogista.


Ja jos nyt oikein ymmärsin niin samaan perheeseen menee/ni tämäkin kortti jossa myös pyrin hakemaan jotain uutta ja erilaista.


Tuo kukka on ensimmäinen stanssi minkä sain sillon Big shotin kanssa samassa paketissa ( olisko ollu pari vuota sitte jouluna) Se on kooltaan sen verran iso ettei ihan joka korttiin käykkään, mutta tähän sen halusin.

 
Kiva kun kurkkasit.
 
Emma
 


tiistai 10. joulukuuta 2013

Tuikkukortit

 
Kuppi kuumaa panadol hottia viekkuun ja blogin päivitys puuhiin ^_^
Tällä kertaa oon tehnyt tilauksesta kaksi tuikkukorttia synttäri muistamis mielessä.
Oikein mukavaa vaihtelua tähän ällö joulu kauteen. :D
 
 
Tässä vihreään sävyyn pukeutunut kortti kynttilöineen.


Ja tässä vielä tagin kanssa.

 
Toinen versio sitten eripäin ja eri väreissä.
 

Tässä perinteinen pysty malli.
Joka oli taas jotenkin niin hankala saada kasaan tässä muodossa.
Kyllä se vaaka on vaan helpompi tila täytettäväksi. ^_^


Tagi ja kortti yhdessä.

 
 
Nyt kun on lomareisu ohi nii voi taas keskittyä arkeen ja olennaiseen eli joulun tuloon ja siihen valmistautumiseen. Meillä on hieno joulukalenterikin ikkunalla jahka saisin sen kuvattua teille (son viimme vuoden tekoa) ..... sitä odotellessa :D
 
Kiva kun kävit.
 
Emma
 


lauantai 7. joulukuuta 2013

10 000 kävijää

 
Siis wautsi wau täällä on käynyt jo yli 10 000 kävijää. Empä olisi uskonut tätä rajaa menevän rikki aivan tällä tahdilla. Blogi on ollut nyt pystyssä pian 8kk ja olen kyllä saanut tästä paljon iloa itselleni ja mukavaa että muutkin ovat täällä tykänneet vierailla ^_^
 Jatketaan samaan malliin.
 
 
Lisätään tähän vielä yksi tilaus teos.
 
 
30 vuotis kemut oli kyseessä ja toiveet oli musta, valkonen ja bling bling.
 
 
Tähtösiä ja sydämmiä.
 
 
KIITOS teille käynnistänne ^_^
 
Emma

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kulta + nuotit

 
Olipa hankaluuksia paskiksen kans.
Kulta ei kuulu mun lempiväreihin kuten on tullut jo täällä ilmi.
Otin itteeni niskasta kiinni ja ryhdyn hommiin.
 
 
Ja lopputulos on tälläinen. Yksinkertainen kuten päivän teemaan näköjään sopi :D
 

 
Pikkunen haarukkarusetti koristeeksi ja valmista tuli.
Tällä mennään siis ---> Haasteeseen tällä viikolla.
Katotaan nyt diskataanko mut mut onhan täs vaan kaks väriäkin...periaattees.
 
Näkemisiin.
 
Emma
 


Inspiraatiosta kortiksi

 
Korttien teko päivä takana ja inspiraationa käytin tälläkertaa Pinterestiä siis WOU mitä kaikkea ihanaa siellä onkaan... mutta tälläisiä yksinkertaisuuksia sain aikaseksi tänään.
 
 
Tämä oli jotenkin niin hellyyttävä, että oli pakko kokeilla.
 
 
Auringon teossa oli mielestäni hauska idea ja noi pilvet on aina yhtä ihania.
 
**********

 
Tuo tähti on pyörinyt pöydällä monesti mutten oo saanut sitä sopimaan korttiin. Nyt sille löytyi täydellinen paikka. Tuon leimakuvan oon saanut joskus jossain leima vaihdossa joten en tiiä kenen leima se on.
 
**********

 
Tämä malli oli mielestäni kans kiva ja yksinkertanen ja käy missä värissä vain.
 Tuun tekee varmasti tätä mallia toisessakin värissä joskus.
 
Mikäs näistä oli eniten sun mieleen?
 
Kiitos käynnistä.
 
Emma
 


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tuikkukortteja ja lumiukkosoppaa

 
Tänä vuonna päätin hommata soppa värkit ja koota kasaan elämäni ensimmäiset lumiukkosopat. Oli siinä taas tuumaamista ja pyörittelemistä, mutta tässä niitä nyt on joku tehtynä. Ja pitihän sitä itekkin maistaa jotta tietää mitä sitä muille jakeloo :) Hyvää oli :P Tuikkukorteista löysin uuden ulottuvuuden kun korttipaja SannaS teki niin hienoja "käänteisiä" kortteja ja on muuten PALJON helpompi muoto täyttää tuo tila leveys suunnassa kun pituus suunnassa. Joten kiitosta vinkistä ;)
 
 
 
Tässä vielä erikseen kuvattuna 1kpl tuikkukortteja ja soppa.
 


 
Ja "käyttöohjeet" takana on kirjailtu näin:
 
***
Kun pakkanen ulkona otettaan kiristää,
lumiukko soppa tää mieltäsi piristää.
Ensin kuumaan veteen liemi keittele,
ja kuivatut lumipallot mukaan heittele
lopuksi vielä kunnolla lumiukon kävelykepillä sekoittele.
Soppa lämmittää ja ilostuttaa mieltä,
saat näyttää pakkasukolle kieltä!
***
 
 
On kiva uusia juttuja aina kokeilla, suosittelen.
 
Emma
 


Soccer

 
Tilaustyönä tehty kortti 30 vuotiaalle miehelle.
 
 
Tästä tunnistaa herran lempi joukkueen ja myös bändin jos osaa sillä silmällä katsoa.
Mielestäni yksinkertainen, mutta toimiva kortti.
 

 
Varmasti osu ja uppos.
 
 
Mukava kun piipahdit.
 
Emma


Luonnos

 
Sunnuntai ehtoota kaikille.
 
P*skarteluhaasteessa tällä viikolla edettiin luonnoksen mukaan
 ja hetken sitä pyöriteltyäni löysin sopivan suunnan ^_^
 
 
Elikkäs luonnos sivuttain. Ja leimaksi pääsi the greeting farmin pussukka. Yritin olla uniseks mielellä mutta kyllä tää nyt aika pinkki voittoinen sit kuitenkin on.
 

 
" Ilmojen halki käy possukan tie."
 
Kiva kun kävit.
Jätähän kommentti muistoksi käynnistäsi ^_^
 
Emma
 


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kolmekymppinen

 
 
Tilaajan toiveet oli musta-valkoisuus ja musiikki sai näkyä myös. Joten tälläisen kortin sain koottua näistä aineksista kolmekymppiselle miehelle :)
 
 
Leima on Kraftin Kimmien ja värit siihen promarkereista. Haastavaa värittämistä varjostuksineen, mutta mielestäni onnistuin siinä. Petrattavaa toki aina on.

 
Leimakuva on kohotettu 3D tarroilla ja joka toinen tähti myös.
 
Mukava kun piipahdit, jätähän kommentti käynnistäsi. ^_^
 
Emma
 
 


Rekkamiehelle kortti

 
Tilauksena tullut toive rekkamiehelle eläkkeelle pääsy kortti.
Ja jotenkinhan se rekka oli siihen saatava, onneksi ystävä piirini on hyvin monipuolinen ammattien puolesta joten ei muuta kun soittoa rekkamiehen vaimolle ja kysyinkin josko niillä olisi ollut jotai rekkakuvastoa :D nauroin jo kysyessäni et ei nyt varmasti mitää sellasta kyllä ole, mutta äläs mitää nii olihan sellanen joka miehen unelma joku pörssi lehti x2 ja siellähän oli kuva jos toinenkin kaiken maailman mööpeleistä :D
 

 
Tämän uuden koneen myötä tuo picasa on jotenki tosi huonosti enää muokannut näitä kuvia, tämäkin tuli jotenkin tosi sumeaksi :/ pahoittelut siitä.
 


 
Tämä kuva oli juuri passeli tähän korttiin ja varmasti löydän jatkossakin näistä pörssi lehdistä kuvia kortteihini. Suur kiitokset siis lehdistä ystävälleni <3
 
Emma
 


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Erilainen isänpäivä

 
Meillä on vietetty sairas tupaa nyt saman nöösyn takia pian viikko ja se jos joku laittaa huolettamaan yhden jos toisenkin... joten se on varjostanut päiväämme hieman, mutta niinkuin perheen isä juuri totesi niin on ollut kiva päivä ja mukavaa yhdessä ja erikseen touhua.
 
Mutta mitä IHANINTA isänpäivää kaikille ISEILLE
(kai tiedätte kuinka tärkeä tehtävänne tässä elämässä on?)
ja erityisesti tietenkin sille omalle nallekarhu isälleni jota parempaa ei olemassa ole <3
 
Tässä vielä papoille lähteneet kortit ja askartelut mitä tytön kanssa tehtiin.
 

Ensin tyttöni 3v. teki erivärisillä kynillä vähän taustaa ja sitten päälle liimattiin neidin itse lävistämiä tähtiä joiden yhteen laskettu lukumäärä (isoissa tähdissä(pinkkiä lukuun ottamatta)) on pappojen lapset ja lastenlapset(myös yksi näillä näppäimillä tuleva). Loput tähdet on koristeita ja pinkit tähdet on sitten tekijöiden omat vielä extrana.

 
Jotain yksinkertaista ja kivaa ideaa hain mitä isomman tytön kanssa voitas tehdä vielä papoille ja keksinkin että tälläinen sydän riipus vois olla ihana, voi laittaa vaikka jouluksi kuusen oksalle. Ja sana valmis neito kun on niin kortteihin ja sydämmiin kirjotettiin niinkuin typy halusi. Toisessa sydämmessä taisi lukea että
 "sain tehdä tämän äitin kanssa koska olin kiltti" :D
 
Mielessäin ovat myös omat pappani pilven reunalla <3
 
Emma
 


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Hoi täällä sairas tupa

 
Jep jep pienin nöösy sairastaa ja katotaan ketä seuraa sen peräs sitte ://
Noh saampa osallistua haasteenseen kun kotona ollaan :)
 Eli P*skarteluhaasteella tänään mennään ja aiheena Leimakuva pääosassa.
 
 
Paperinauhasta ostettu ihana pöllö leimasin setti on näissä pakettikorteissa hyvinkin pääosassa. Kiva ja yksinkertainen. Tein myös jämä paloista pakettikortteja ja niistä seuraava kuva.
 
 
Mukava kun piipahdit ^_^
 
Emma
 


maanantai 4. marraskuuta 2013

Joulua kohti mennään

 
Siis en oo yhtään joulu ihminen ja suurin osa syy siihen on etten tykkää punaisesta väristä. Lasten myötä on ollut pakko ruveta vähän jouluttamaan ja toissa vuonna ostin jopa elämäni ensimmäiset jouluverhot :D WOU. Joulukortteja en oikeastaan aijo tehdä tänä vuonna paitsi tuikkukortteja ja pakettikortteja. Enemmän tässä olen pähkäillyt ja murehtinut mitä laitan tytöille kuvaan päälle ja millaisessa miljöössä otan niistä kuvat. Ideoita otetaan vastaan. :)
 Ensimmäiset joululahjat lähti tilaukseen lauantai yöllä :D vielä kun lunta saatais niin pääsis paremmin fiilikseen täällä aaakeella laakeella ei sitä nimittäin oo.
 
Noh asiaan...Aivan ihastuttavia ja yksinkertaisia pakettikortti ideoita olen saanut jälleen kerran Pammulta ja hänen ihanaisesta blogista <3 Kiitos Paula.
Ja tässä muutama mitä olen saanut aikaan.
 
 
 


 
Mukavaa joulun ja lumen odotusta kaikille.
 
Emma