sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Nöff Nöff

 
 
Nyt taitaa olla kaikki possuset jaettuna niin voin julkistaa ne myös täällä. :) Eli tälläisiä possusia ollaan neiti 3 veen kanssa tehty tai aika pieneksi tuo pikku neidin osa jäi, mutta oli hengessä mukana kovasti. Tälläisiä on saanut erilaisilla sisuksilla niin kaverit kun mummut ja papat sekä hoitotäti myös.
 
 
Nämä siis pienistä pilttipurkeista tehty, kartonkia ja huopaa korvat ja piipunrassi häntä.
Jalat ovat valkoisia puuhelmiä.
 
 
Mun mielestä super hellyyttäviä. Alla olevassa kuvassa vielä eri sisustoja näytillä. Lapsille pari rusina askia ja aikuisille suklaata ja joissain oli myös itse tehtyjä pipareita. ^_^
 
 
Nenät ajattelin että tyttö saa itse tehdä ja värittää, mutta sitä kokeiltuamme ( yksi musta iso läiskä lähes koko korkin kokoinen :D ) päädyin, että hän tekee ympyrät ja äiti värittää ne sisältä. :)
 
 
Tässä vielä pakattuna muutama kavereille mennyt possu joissa tytön tekemät kortit mukana. Kirjoitti jokaiseen saajan nimen ja piirsi ympyrän(en tiedä miksi) sitten oma nimi ja siskon nimi taakse ja tarroja koristeeksi. Lopputulos oli aivan ihana. <3
 
Täten jätän blogin nyt joulun ajaksi lepoon ja palaan asiaan taas kun kinkku on hieman sulanut ja suklaat ovat loppuneet ;D
 
Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille lukijoille ja kävijöille <3
 
Emma
 


Tädin mussu

Tädin oma pieni kulta mussukka sai tänään nimen,
 eikä mitenkään viimetingas valmistunu eillen illalla kortti :D
 
(Pahoittelut näistä kuvista...ärsyttää kertakaikkiaan tämä pimeys ja vihaan ottaa kuvia salamalla :/ mutta nyt ei muu auta, tässä ensin muutama salamaton kuva ja sitten kuvat missä näkyy oikea väri salaman kanssa otetuissa kuvissa.)
 
 
Tässä näkyy hyvin eritasoisuus kortissa.
 
 
Hain taas pinterestistä inspistä eillen ja sieltähän sitä löysinkin. Toisilla siihen on vain pelit ja vermeet ja toiset piirtää itte ja leikkaa mattopuukolla kuviot irti :D *heh arvakkaapa kumpaa ryhmään meikä kuuluu?? :O tunnustan, että jälkimmäiseen jotta jos ei kovin tarkalla silmällä nuota pilviä kattottaasi sitte. ;)
 

Tässä nyt lähes oikean värin kertova kuva. Tykästyin niin tähän malliin kyllä enkä halunnut pilata sitä jäykällä suomen kielellä joten pidin tekstinkin enkuksi. Ja tykkään siitäkin <3

 
Ihanat juhlat takana ja nyt sai pukkikin kirjattua nimen vielä poitsun joulupaketteihin <3
Tänään paketissa poika sai valokuva albumin ja vaatteita.
 
Love him <3
 
Emma
 


Baby shower

Mínut ja kaverini kutsuttiin taannoin yllätys vauvakutsuille ja jotain suloista piti keksiä vietäväksi, niin tälläiseen päädyimme.
 
 
Kävimme yhdessä ostoksilla ja oikeastaan kaupassa vasta mieleeni juolahti kun olin joskus netissä näitä nähnyt, että sukkakukkamuffinsseja sinne täytyi viedä. 100% varmuutta ei lapsen sukupuolesta ollut, mutta tyttöä sieltä oltiin vähän lupailtu :D tai näin ainakin nyt toivomme :)
 

Ihanat muffarivuuat on Clas Ohlsonilta joita olet saattanut nähdä jo tässä postauksessa. ^_^ Ostimme sukkasetin missä oli yhdet valkoiset sukat ja toiset pinkki raidalliset sukat ja olivat vähän paksumpaa materiaalia niin niistä tulikin aivan ihanat kukkaset vuuan sisälle. Ja mausteeksi tietenkin päälle ripoteltiin herkkuja sekä pohjana meillä toimi Hello kitty lautanen joka varmasti meni hyvään käyttöön isosiskon puolesta. ^_^

 
Tässä vielä kokonaisuus kortin kanssa.
 
 
Mielestäni erittäin hellyyttävä ja tilaisuuteen sopiva paketti. Suosittelen.
 
Terkuin,
 
Emma
 


Tulin hiljaisuutta rikkomaan ;)

 
Mikä lie vuodenaika nyt meneillään kun meinaa niin kovasti tuota kiirettä pitää ;D
noh nyt rikon hiljaisuuden esittelemällä tilaus työn.
 
 
 

Halusin jotai erilaista taas kokeilla ja tässä on lopputulos.
 Vinkin ja ohjeet löysin Hempukan ihanasta blogista.


Ja jos nyt oikein ymmärsin niin samaan perheeseen menee/ni tämäkin kortti jossa myös pyrin hakemaan jotain uutta ja erilaista.


Tuo kukka on ensimmäinen stanssi minkä sain sillon Big shotin kanssa samassa paketissa ( olisko ollu pari vuota sitte jouluna) Se on kooltaan sen verran iso ettei ihan joka korttiin käykkään, mutta tähän sen halusin.

 
Kiva kun kurkkasit.
 
Emma
 


tiistai 10. joulukuuta 2013

Tuikkukortit

 
Kuppi kuumaa panadol hottia viekkuun ja blogin päivitys puuhiin ^_^
Tällä kertaa oon tehnyt tilauksesta kaksi tuikkukorttia synttäri muistamis mielessä.
Oikein mukavaa vaihtelua tähän ällö joulu kauteen. :D
 
 
Tässä vihreään sävyyn pukeutunut kortti kynttilöineen.


Ja tässä vielä tagin kanssa.

 
Toinen versio sitten eripäin ja eri väreissä.
 

Tässä perinteinen pysty malli.
Joka oli taas jotenkin niin hankala saada kasaan tässä muodossa.
Kyllä se vaaka on vaan helpompi tila täytettäväksi. ^_^


Tagi ja kortti yhdessä.

 
 
Nyt kun on lomareisu ohi nii voi taas keskittyä arkeen ja olennaiseen eli joulun tuloon ja siihen valmistautumiseen. Meillä on hieno joulukalenterikin ikkunalla jahka saisin sen kuvattua teille (son viimme vuoden tekoa) ..... sitä odotellessa :D
 
Kiva kun kävit.
 
Emma
 


lauantai 7. joulukuuta 2013

10 000 kävijää

 
Siis wautsi wau täällä on käynyt jo yli 10 000 kävijää. Empä olisi uskonut tätä rajaa menevän rikki aivan tällä tahdilla. Blogi on ollut nyt pystyssä pian 8kk ja olen kyllä saanut tästä paljon iloa itselleni ja mukavaa että muutkin ovat täällä tykänneet vierailla ^_^
 Jatketaan samaan malliin.
 
 
Lisätään tähän vielä yksi tilaus teos.
 
 
30 vuotis kemut oli kyseessä ja toiveet oli musta, valkonen ja bling bling.
 
 
Tähtösiä ja sydämmiä.
 
 
KIITOS teille käynnistänne ^_^
 
Emma