Näytetään tekstit, joissa on tunniste hää/kihjakortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hää/kihjakortit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. syyskuuta 2016

KK:n R-bingo

Koukussa Kortteihin blogissa oli haasteena hyvinkin hauska 

R-BINGO

Valitsin riviksi
Roiskeita - Rakkaus - Räikeä


Roiskeet on vienyt sydämmeni nyt mennessään täysin.
Laittaisin niitä lähinnä joka korttiin :D Leimakuva on Lily of the valleyn ja se on väritetty Derwent inktense kynillä. Stickles kimalleliimalla pukuun, kukkiin ja hiuksiin vähän säihkettä.


Tällä kortilla osallistun KK-haasteeseen jossa muuten 
viimme kuun Elokuvasta korttiin työni pääsi top-3 listatuksi :)

Emma

maanantai 26. syyskuuta 2016

Korttitalkoot lauantai


No joo palataas ajassa taakse päin ja julkaistaan täällä lauantaina tehdyt tuotokset korttitalkoista. Taas lunttasin Jehkon blogista haastelistaa, mitä siellä olikaan lauantaina haasteina ^_^



Elikkäs lauantaina sain aikaan melkoisen määrän kortteja ja tässä suurinosa niistä.



Tämä oli teippitarhan haaste johon saimme erilaisia uutuus teippejä käytettäväksi.
Valikoin heti niistä itselle uuden tuttavuuden nimittäin väritettävän teipin. Eli tuo alimmaisena oleva monikuvioinen teippi, sitä väritin hieman promarkereilla. 
Taustan roiskeet lainasin vierustoverilta ja nyt syyhyää kovasti ostaa niitä myös itselle :D
Leimakuva on Penny Blackin ja se on väritetty derwent inktensellä.


Seuraava haaste on Nannan Paperi&Helmi
sponssaama. Saimme käyttöön tagin ja valkoisen ruusun. Näin kun pöytä piirini käyttivät jotain ihanaa massaa joka jäi korttiin ja skräppiin koholle ihanasti. Sain naisilta sitä testiin ja OMG se oli menoa se. Aivan ihanaa texture pastaa <3 Se on ostoslistalla itselle myös.
Tähän taustalle pastan jälkeen vihreitä roiskeita ja tekstin alle teippiä. Clean and simple. Oon tykästynyt näihin puu/vaneri teksteihin. Ne kohoaa kivasti kortista ja tulee teksti kunnolla esiin.


Tämän jälkeen tuli haaste (PILLI) joka ei ottanut tulta alleen sitte ollenkaan, vaikka pyörittelin niitä käsissäni ja leikkelin ym. mutta en vain saanut mitää niistä tehdyksi.

Seuraavassa haasteessa saimme käyttöön priman ruosteaineet, never hööd voin kertoo :D Mutta kivat aineet kyllä oli, niillä sain makeet tekstuurit pintaan. Niinku olis hiekkaa sotkenu gesson sekaan. Tässä siis niillä tekemäni tausta korttiin. 
Käytin uutta Balzer desing maskia tässä.


Niinkuin hiekkaa olisi tosiaan ollut tuossa massan seassa, muuten maalin tyyppistä.
Hankaluudeksi osoittautui nuo värit. Ruskea ei oo yhtään mun lemppari väreissä :D 
No se on hyvä välillä astua mukavuus alueen ulkopuolelle.


Viides haaste sisälti paperinauhan sponssaaman ylläri pussukan.
Ja kuppi meinas mennä nurin kun näin sen sisällön :D 
Ensimmäinen vaikutelma oli nimittäin RUSKEA :D :D mitä sisällöstä sai. Päätin että nyt palaudutaan kuitenkin mukaavuus alueelle takaisin ja päätin tehdä musta-valkoisen kortin. Jokaisella oli saman tyyliset sisällöt ja kaikilla vähän erilainen artjournal kuva. 
Leikkasin siitä reunat ja käytin niitä.


Inalta lainasin mustaa gessoa ja suttailin sitä taustalle.
Leimakuva on Doodle Factoryn.


Sitten oli   Heidin korttipajan vuoro. Aiheena Mama Elefantin musteet sekä kohokuvionti taskut. Eli rullapensselillä (Tela?mikä lie sen oikee nimi on? :D) suoraa mustetta taskun sisälle ja mankelin läpi.

Tämä inspiroin monen kokeilemaan tätä tekniikkaa ja se oli kyllä kiva. Ite en oo juurikaan noita kohotaskuja ennen käyttänyt. Tässä siis kortit mitä tein tähän haasteeseen.


Tässä The Greeting Farmin leimakuva väritetty derwent inktensellä.


Ihastuin tähän sydän kokotaskuun ja se sopi molempiin korteihin erittäin hyvin taustalle.


Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä vielä yöhaaste jonka aiheena bingo.
Tullessamme saadussa kangaspussissa oli bingo rivi, en nyt juuri muista mikä tämä mun rivi oli :D Olin ihan rättipoikki tuohon aikaan, niin intensiivinen päivä, että tuota seepraa leikatessani mietin ääneen, että voiko tähän istaaltaan nukahtaa oli niin seesteinen hetki :D Rutistin tämän loppuun ja painuin pehkuihin.


Siinä siis korttilakoiden lauantai päivän saldo. Toki sain tehtyä ns. ylimääräsiäkin kortteja, mutta laitan kaikki loput kortit sitten sunnuntain postaukseen joten. . . . . 
To be continued. . . . . 

Mukava kun kävit vierailulla, tervetuloa toistekkin ^_^

Emma

maanantai 12. syyskuuta 2016

Paperiaskarteluhaaste (facessa)

Paperiaskarteluhaasteessa on aiheena väribingo <3

Valitsin sieltä rivin 
musta - punainen - valkoinen


Tässä kihla- tai hääkortiksi soveltuva tuotos.
Näitähän tekis vaikka missä väreissä :)
Varsinaisesti punaistahan tässä ei ole, mutta eri sävyissä kyllä löytyy.
Itse ferrarin punanen väri on mulle sellanen ehdoton nou nou. En oikeen kestä sitä missään muodossa ja hyvin harvoin sitä päätyy kortteihinkaan tästä syystä.

En käytä kynsilakkaa oikeastaan koskaan, koska käytän kynsiä askarrellessa.
Lakat oli jääneet juhlien jälkeen kynsiin niin tässäpä se sitten näkyy myös kortissa.Taitoin korttipohjan ja painoin kynnellä, että taitos tulee hyvin niin siinähän ne on nyt meikäläisen pinkit kynsilakat :D No ei auttanut kun levittää sitä jokapuolelle muuallekkin reunoille ^_^


Love teksti (Memory box) ja sydämmet (Lawn Fawn) on stanssattu.
Tällä siis haasteeseen mukaan :)

Emma

Jehkotar CRAFTChallenge #11

Jehkotar CRAFTChallengessa taas biisi puhuttelee.

Anna Puu - Säännöt rakkaudelle (ihana biisi)

Hääkorttihan siitä silloin syntyy.


Tiedättehän "suttupaperin"? 
Mulla on ainakin pöydällä sellainen kokoajan askarrellessa.
Noh silmäilin sitä vesiväri testausten jälkeen ja totesin, että tämähän sopii korttiin taustaksi vallan mainiosti. Lisäsin siihen vähän leimalla XOXO:ta sekä sydämmiä. 
Sopi ennestään väritetyn hääparin väreihin kun nenä päähän :)


Glitteriliimalla kimallusta morsiammeen.
Täytynee jatkossakin pitää "suttupaperia" silmällä ;)

Tällä siis haasteeseen mukaan ^_^
Mukava kun piipahdit.

Emma


maanantai 5. syyskuuta 2016

KORTTITALKOOT 2016

Morjesta pöytään :)
Mun viikonloppu kului ihka ensimmäistä kertaa KORTTITALKOISSA joka järjestettiin tällä kertaa Peräseinäjoella etelä-pohjanmaalla. Kiitos vielä kutsusta Marjo (Innolla blogi) <3.

Kaikki kolme päivää oli ihan huippuja. Haasteita toisen perään ja sain kokeilla upeita uusia tekniikoita sekä nähdä niin monia eri tyylejä ja tapoja toimia.

Nyt alkaakin sitten kameran purku ja tästä voitte päätellä, että sain myös tehtyä jotain :)
Kaikkea en nyt kerralla voi paljastaa ( kun osa korteista tilattuja, eikä vielä annettuja ^_^ )
Mutta pikku hiljaa voin niitä täällä esitellä ja tästä se lähtee.....


Haasteita oli siis aivan laidasta laitaan ja jäiköhän multa yhteen osallitumatta. Jokaisen haasteen voittaja arvottiin ja huono oli arpaonni meikäläisellä kun ei kertaakaan onni suosinut.
Mahtavia palkintoja oli 

Esittelen nyt ensimmäisen päivän ensimmäisen haaste kortin.
Aiheena oli kakkupaperi.
Väri vaihtoehdot oli musta, neon pinkki tai neon keltainen.
Kaikkia pyörittelin hyppysissä ja päädyin pinkkiin.


Neon värit eivät nyt näin kuvassa esiinny kovinkaan kirkkaina. Mutta sitä ovat todella :)
Oon ihastunut käyttämään näitä ihania Mama Elephantin leimoja kun niitä ei tarvi VÄRITTÄÄ :D Oon jotenkin laiskistunut siinä hommassa :/


Saavuin paikalle pari tuntia sen alkamisen jälkeen 
joten haasteeseen osallistumiseen oli tunti aikaa.


Lauantaina sain Jehkolta hänen oman art journal kirjan johon mun tuli tehdä oma kuvitus yhdelle aukeamalle. 
Art journalista mulla ei ole juuri mitään käsitystä joten koristelin sivun omaan tyyliini. 
Hiukan tämä aiheutti aluksi harmaita hiuksia, 
että keksisin edes jotain niiden upeiden luomusten sekaan mitä kirja jo sisälsi. 


Kuvanlaatu on vähän huono kun on puhelimella otettu.
Lawn fawn mustekalat siellä polskuttelee kirjasen uumenissa. Tämä oli kyllä hauska idea.


Ostoksiakin tuli tehtyä paikan päällä olevalta Heidin korttipajalta.
Uutukaisena kotiin mukana tuli gesso ja pari maskia <3
Ihana uusi tuttavuus ja kuinka kätevä ja käyttökelpoinen se onkaan :)
Maltan tuskin odottaa että pääsen sillä tuhrailemaan. ^_^

No joo siinä teille kurkistus mun onnistuneesta ja ihanasta viikonlopusta <3
Oli niin mahtavaa saada kasvot niin monelle seuraamalleni blogille. 
Ja myös tehdä uusia tuttavuuksia :) 
Palataan taas talkoo tunnelmiin ensi kerralla.

Tässä linkit kaikkiin Korttitalkoisiin liittyviin postauksiini ^_^
Korttitalkoot perjantai
Korttitalkoot lauantai
Korttitalkoot sunnuntai

Mukava kun kävit ^_^
Kommentoi ihmeessä niin pääsen myös vasta vierailulle :)

Emma

maanantai 22. elokuuta 2016

P*skis #327

BINGO inspiroi haasteeseen P*skiksessa.

Tähän korttiin sopii oikeastaan kaksikin riviä

harmaan sävyt - tyhjää tilaa - koholla
sekä
bling ja kimallut - 3 - koholla


 Kolme eri matskua, perhoset on koholla ja blingistä ei ole tässä kyllä puutetta :D

 

Eri kulmista heijastuu kimallus erilailla.
Ja bling olikin avain sana tähän tilaukseen.


Nää on ihan mun värit (heti mustan jälkeen) ^_^


Tällä siis haasteeseen mukaan :)

Kiva kun kävit ^_^

Emma

lauantai 20. elokuuta 2016

Hää- ja kihlakortteja

Kesä on ihanaa juhlan aikaa.
Tässä kuvia muutamista hää- ja kihlakorteista joita olen tälle kesää tehnyt.
Kahdenlaista eri tyyliä. Molemmat yksinkertaisia, mutta täysin erilaisia.


Nämä kaksi korttia on tehty "tyhjälle" pohjalle. Eli taustaa on vain vähän suihkeella/musteella elävöitetty. Tämä on tyyli mitä nykyään paljon tykkään tehdä. 
Tulee jotenkin niin luova ja vapautunut olo kun saa vähän roiskia ja sutata :D 
Lankoja on myös kiva käyttää kortissa, vaikkakin ovat hieman haasteellisia liimailessa.


 Sitten aivan eri tyylistä.
Näissä korteissa käytetty Lily of the Valley leimakuvaa.


Vähän romanttisempaa versiota. Sydämmet on Lawn Fawn stansilla tehty.


Tässä kortissa leimasin taustalle tekstiä.
Ja molemmissa leimakuvissa on käytetty kimalleliimaa korostamaan morsianta :)



Toivottavasti syksyn tullen taas blogi kirjotuksetkin lisääntyy ^_^

Mukava kun kävit.

Emma

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Hääkellot soi


Musiikki on P*skishaasteessa aiheena ja niin täällä soi hääkellot.
Toiveiden mukaan tehty hääkortti. 
Kortissa olevan pakun tyylinen auto toimi hääautona ja se haluttiin korttiin. 


Lisäsin vielä Lawn Fawn söpöt norsut sekä Lawn Fawn sydämmiä.
Taustalla erilaisia teippejä ja strasseja:)

Tällä siis haasteeseen mukaan.

Kiva kun kurkistit blogiini ^_^

Emma

perjantai 29. huhtikuuta 2016

P*skis #319

Olipa ihana rivi inspiroivia DT töitä P*skiksessa.
Ja bingo siellä houkutteli taas ottamaan osaa haasteeseen.
Riviksi valikoitui 
4 - valkoinen - ympyrä


Tässä käytössä siis 4 väriä, ruskea, musta, keltainen ja valkoinen.
Tämä menisi kyllä myös rivistä
 clean&simple - kukkia - ympyrä
 Kaksi yhdellä iskulla siis ;)


Tässä käytetty eri kokoelmista leikekuvia/chipsejä.

Missä muuten säilytätte niitä? Pieniä leikekuvia/tekstejä.
En ole keksinyt niille vielä mitään järjevää säilytys ratkaisua, otan ideoita vastaan :)

Tällä kortilla siis haasteeseen mukaan.

Emma
 

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Jehkotar CRAFTChallenge #6

Haastetta taas tälle kuukaudelle pukkaa nimittäin Jehkotaren luotsaamana.

Niin ihana palkintokin tarjolla et pakko olis melkee useampikin työ saada tähän haasteeseen aikaseksi, katsotaan miten aika antaa myöten :)

Tässä kuitenkin käytin luonnospohjaa ^_^


Tässä myös kyllä hyvin luonnon läheiset värit. kun vahvasti luonto aihe oli myös kuva ja teksti osassa haastetta. :) Olen treenannut nyt taas tätä kerrostamista ja nyt olen kyllä tyytyväinen lopputulokseenkin. Ihanaa käyttää eri materiaaleja niin kaikki jotenkin korostavat toisiaan ja tulevat hyvin esiin :)


Tähän vähäiseen liiman käyttöön on kyllä opetteleminen :D

Tällä kortilla siis haasteeseen mukaan.

Emma

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Hääkortteja

Laitetaampas eetteriin muutama tilaus hääkortti syksyltä.


Kutsu kortti oli kokonaan valkoinen joten halusin myös kortista pääosin valkoisen.
Siinäpä vasta haastetta koska mitään kohokuvio juttuja multa ei varastosta löydy.
Kortin antaja halusi nämä sydämmet jotka ovat  ennenkin näyttäytyneet blogissani , korttiin pää osaksi.  Mies on ammatiltaan poliisi joka tulee myös kortissa ilmi.


********


Näissä seuraavissa korteissa on myös havaittavissa samaa mitä menneistä  tekeleissäni.
Lähinnä nuo kukat sekä tuo leimattu tausta. 


******** 

Nämä värit ja tyyli on hyvin ajattomia ja sopii lähinnä poikkeuksetta korttiin kun korttiin.


Onhan ne aina yksilöllisiä vaikka olisi samat materiaalit käytössä :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.

Emma
 

perjantai 18. syyskuuta 2015

Bingo p*skiksessa.


Valitsin rivin 
tyhjää tilaa - X - kaunokirjoitusta
X = kakkupaperi


Kiemuroita ja kimallusta niitä löytyy tästä hääkortista. 


Kaunokirjoitus on vähän osittaista, mutta kyllä siinä kaunon piirteitäkin löytyy.

Tällä kortilla haasteeseen mukaan :)

Mukava kun pistäydyit ^_^

Emma


torstai 10. syyskuuta 2015

Hää- ja kihlakortteja

Esittelyyn siis kihlakortti sekä pari hääkorttia tältä kesältä :)


 Taustalla ikeasta ostettuja teippejä :)


Strassit kimaltelevat erivärein eri valoissa.

********


Nämä pitkän malliset kortit koen jotenkin enemmän häihin sopivana tai joskus taannoin tein neliö mallisen hääkortin ja kun se oli asetettuna pöydällä häissä niin ei paljon korttia näkynyt kun ympärillä oli pitkän mallisia kortteja niin paljon. 
Joten siksi olen pyrkinyt siirtymään tähän malliin :)
Ettei jää muiden jalkoihin ;)


********


Mutta varastossa nämä neliö malliset on helpompi säilyttää :)
Yksinkertainen toteutus, mutta tykkään loppu tuloksesta :)


Nuota strasseja on ihana käyttää saa vähä bling blingiä.

Emma