maanantai 21. marraskuuta 2016

KIITOS haasteen mukaan

P*skiksessa oli värejä tarjolla. Aiheen korttiin sain postista tulleen lehtisen välistä.
Nimittäin kiitos veteraaneille korttien muodossa.
Tälläinen kortti lähtee nyt helsingin suuntaan ja löytää toivottavasti tiensä veteraanin luo.


Värit ei oikein välity kameran kautta, mutta suuntaa antavat kyllä.
Roiskeita, teippiä, strasseja, mitäpä muuta se kortti kaipaisi.
Leimakuva on mamaelephantin.


Lapset halusi myös osansa kantaa kekoon ja tekivät piirrokset omiin kortteihinsa.


Lisäsin mukaan vielä ennemmin postissa tulleen KIITOS kortin, sekin yksinkertaisuudessaan mielestäni hieno. Lapsien piirrokset esittävät pokaalia ja toinen on piikkipuska joka näyttää hampaita. Kovasti suloisia sellaisenaan.
Tässä vielä ohjeesta kuva joka on varmaan joka talouteen jaettu postin mukana. 
Vielä kerkiää yhteiseen kiitokseen mukaan.


Mukava kun kävit :)

Emma

tiistai 8. marraskuuta 2016

Pilleistä himmeliksi

Seinäjoen käsityömessuilta kotiutui mukana mm. kasa mustia pillejä joista olisi tarkoitus kyhäillä himmeleitä eri muodossa. Näin juuri, että aiheesta on painettu myös kirja monien ohjeiden kera. Tämä teos meni kyllä hetimmiten joulupukin listalleni ;)

Sinellin sivuilta bongasin yhden ohjeen ja tein kotiin sen mukaan pikku sisustus twistin.



Nämä kynttälät ei ole tarkoitettu poltettavaksi, koska kynttilänjalka on vähän kehno, mutta ne koristavat olohuonettamme.

Tein tähän siis pelkän yhden isomman kuution :)

Tarvitset vain 12kpl saman mittasia (mun omat oli 12,5cm) pillejä sekä lankaa.
Kun vain olisi kärsivällisyyttä ja kunnon ohjeet niin näistähän tekisi vaikka minkälaisia :D

Mukava kun piipahdit :)

Emma

P*skis #332

Mihin ihmeeseen tämä aika rientää? :D 
Ei meinaa perässä pysyä.

Tässä kuitenkin osallistumiseni P*skikseen jossa aiheena BINGO.

Valitsin rivin
eläin - X - punainen

Tää on just sopiva määrä punaista mitä sitä voi käyttää :D
(en nimittäin piittaa yhtään siitä väristä)


Tämä kortti meni koiria ja violettia rakastavalle.
Tassut on leimattu ja hauska 3D versio niinkuin koira olisi kaivanut itsensä paperin alta esiin. 
Leimat kirppislöytöjä en tiedä minkä firman.


Tällä kortilla P*skikseen mukaan.

Emma

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Koukussa kortteihin

KK-haasteessa aiheena

miehelle/isälle

Sain juurikin muutaman isänpäiväkortin tehtyä, mutta ne kuvat ei ole päässyt vielä koneelle asti niin osallistun tähän haasteeseen tällä tilaus syntymäpäiväkortilla.


Leimasin suoraan korttipohjaan automobiileja ja korostin yhtä vähän väreillä :)
Vähän viiksi teippiä sekä ruuvi haaraniittejä niistä on tämä kortti tehty ^_^
Miehekäs, mutta yksinkertainen.

Tällä siis haasteeseen mukaan.

Emma

maanantai 24. lokakuuta 2016

Korttitalkoot pakettiin :D

Sunnuntai päivä Korttitalkoo viikonlopusta on jäänyt vielä julkaisematta. 
Joten tässä sunnuntain haasteet sekä muut (tarpeeseen tehdyt) tuotokset kyseisestä tapahtumasta.


Sunnuntain ekassa haasteessa kuului käyttää korttitalkoot leikettä.
Koska en skräppää niin päätin tehdä ihanalle YSTÄVÄLLE (joka ei valitettavasti päässyt talkoisiin osallistumaan) terkku kortin :)
Taustalla käytin Texture pastaa maskin läpi (jota oon jo hehkuttanu kun soli NIIIN ihanaa niin maski kun pastakin)
 Lisäksi roiskeita, teippiä ja neon värejä :)


Viimeinen haaste oli resist kanvas (nevör höörd) :D
No se oli kangasta jota pystyi värjäämään ym.


Tein helistin kortin ja nuo harmaat pallerot alalaidassa ovat tätä resist kanvasta.
Suihkin siihen suihkeella harmaata ensin ja sen jälkeen kastelin palat ja kuivasin, vähän purkasin reunoja. Nämä valkoiset pilkut oli valmiiksi tässä kankaassa. 
Panda on mama elephantin leimakuva. Halusin nallelle rusetin tuomaan tyttömäisyytttä siihen lisää, kävin kyselemässä Millalta ja Maikkikselta olisiko heiltä löytynyt jotain pientä leimaa tarkoitukseeni. Leimaa ei löytynyt, mutta niin vaan Milla otti kynän kauniiseen käteen ja piirrusti tuollaisen ihanan rusetin nallukan päähän. <3
Nurkasta nurkkaan lisäsin lopuksi harmaita sekä kimaltavaa vaaleenpunasta roisketta.


Lisäksi esittelen vielä talkoissa tekemäni tilaus kortit + muut.


Tässä on Lily of the valleyn suloinen leimakuva joka on väritetty Derwent inktense kynillä.
Tämä kortti pyöri pöydällä pitkän tovin ennenkö se löysi lopullisen muotonsa :D
Nuoli leikkeet värjäsin samalla suihkeella mitä taustalta löytyy.


 ********


 Tähän leimattu taustalle nuolia. Roiskeella väriä pohjaan siitä se ajatus sitten lähtikin.

 ********


Tässä toinen helistin kortti.
En ollut ollenkaan suunnitellut tekeväni helistinkortteja talkoissa :D joten tietenkin pienimmät "helistin helmet" olivat kotona. Mutta hyvin helisi ilmankin :D


Mä niin tykkään tuosta turkoosista väristä <3

No niin nyt saa laittaa talkoo paketin kiinni :D Kaikki tuotokset on esitelty.
Laitan talkoista tekemäni kaikki linkit vielä tähän postaukseen niin ne on helposti löydettävissä. 

Mukavaa alkanutta viikkoa.

Emma

Symmetria

P*skis #331 aiheena siis symmetria. 
Korteissani yleensä aina kulkee jonkunlainen symmetria ainakin omasta mielestä :D 
Mutta tässä korttini haasteeseen. 


Tässä pikku kortissa sydämmiä valloittaa mama elephantin panda <3
Kortti on 10cm x 10cm kooltaan, avattava malli.


Pandan nostin esiin 3D tarroilla.
Sydämmet on stanssattu Lawn Fawn stanssilla.

Tällä kortilla osallistun haasteeseen.

Emma

maanantai 10. lokakuuta 2016

JCC #12

Jehkotar CRAFTChallenge bongasin taas biisin. Tällä kertaa se oli 

Egotripin Matkustaja

Ja laulua kuunnellessani palasin ajatuksissa täällä päin sattuneisiin tapahtumiin joka taitaa olla joka vuotinen ja ympäri suomen/vuoden . Niinkin mieltä järkyttävä asia kun itsemurha.
Tämä kortti meni siis perheelle jotka ovat menettäneet hiljattain nuoren aikuisen alun.


Korvaani otti tässä laulussa nämä sydäntä riipivät sanat:

"Asemalta kaikuivat kuulutukset
Kutsuna jota pakoon ei pääse
Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina

Aina matkalla jonnekin
Minne ikinä päätyykin
On puolitiessä jostain
Tietää sen varsin hyvin itsekin
On olemassa asioita
Niin kipeitä ja vaikeita
Ettei niistä puhumalla selviä"

(Egotrippi Matkustaja) 

Huh huh. . . . . painavaa tekstiä.
Olen menettänyt nuoruus vuosina kaverini juuri tällä kamalalla tavalla.
Ja pahoitan mieleni siitä asiasta edelleen, ajatellessani sitä.
Niin paljon olisi ollut vielä edessä. . . . 

Tälläinen raskas ja ajatuksia herättävä postaus tällä kertaa.
Ensi kerralla iloisemmissa aiheissa.

Emma

perjantai 30. syyskuuta 2016

KK:n R-bingo

Koukussa Kortteihin blogissa oli haasteena hyvinkin hauska 

R-BINGO

Valitsin riviksi
Roiskeita - Rakkaus - Räikeä


Roiskeet on vienyt sydämmeni nyt mennessään täysin.
Laittaisin niitä lähinnä joka korttiin :D Leimakuva on Lily of the valleyn ja se on väritetty Derwent inktense kynillä. Stickles kimalleliimalla pukuun, kukkiin ja hiuksiin vähän säihkettä.


Tällä kortilla osallistun KK-haasteeseen jossa muuten 
viimme kuun Elokuvasta korttiin työni pääsi top-3 listatuksi :)

Emma

P*SKIS #330

P*skiksessa tulevana viikkoina luonnos pohja aiheena. 
Ihanan simppeli lähtökohta ja lähdinkin hyvin samalle linjalle Marjon kanssa ^_^

Sain juuri luonnokseen soveltuvan tilauksen. Lilat värit ja orkidea täytyi kortista löytyä.
En siis suinkaan ole turhaa säilytellyt kuivakukka orkidean kukkia askartelulaatikossani. :D
Oon ennemminkin joskus sitä pyöritellyt korttiin, mutta nyt se asettui paikoilleen hetimmisen luonnoksen avulla :)

Tällä kortilla osallistun siis P*skis haasteeseen.

Mukavaa viikonloppua kaikille.

Emma


maanantai 26. syyskuuta 2016

Korttitalkoot lauantai


No joo palataas ajassa taakse päin ja julkaistaan täällä lauantaina tehdyt tuotokset korttitalkoista. Taas lunttasin Jehkon blogista haastelistaa, mitä siellä olikaan lauantaina haasteina ^_^



Elikkäs lauantaina sain aikaan melkoisen määrän kortteja ja tässä suurinosa niistä.



Tämä oli teippitarhan haaste johon saimme erilaisia uutuus teippejä käytettäväksi.
Valikoin heti niistä itselle uuden tuttavuuden nimittäin väritettävän teipin. Eli tuo alimmaisena oleva monikuvioinen teippi, sitä väritin hieman promarkereilla. 
Taustan roiskeet lainasin vierustoverilta ja nyt syyhyää kovasti ostaa niitä myös itselle :D
Leimakuva on Penny Blackin ja se on väritetty derwent inktensellä.


Seuraava haaste on Nannan Paperi&Helmi
sponssaama. Saimme käyttöön tagin ja valkoisen ruusun. Näin kun pöytä piirini käyttivät jotain ihanaa massaa joka jäi korttiin ja skräppiin koholle ihanasti. Sain naisilta sitä testiin ja OMG se oli menoa se. Aivan ihanaa texture pastaa <3 Se on ostoslistalla itselle myös.
Tähän taustalle pastan jälkeen vihreitä roiskeita ja tekstin alle teippiä. Clean and simple. Oon tykästynyt näihin puu/vaneri teksteihin. Ne kohoaa kivasti kortista ja tulee teksti kunnolla esiin.


Tämän jälkeen tuli haaste (PILLI) joka ei ottanut tulta alleen sitte ollenkaan, vaikka pyörittelin niitä käsissäni ja leikkelin ym. mutta en vain saanut mitää niistä tehdyksi.

Seuraavassa haasteessa saimme käyttöön priman ruosteaineet, never hööd voin kertoo :D Mutta kivat aineet kyllä oli, niillä sain makeet tekstuurit pintaan. Niinku olis hiekkaa sotkenu gesson sekaan. Tässä siis niillä tekemäni tausta korttiin. 
Käytin uutta Balzer desing maskia tässä.


Niinkuin hiekkaa olisi tosiaan ollut tuossa massan seassa, muuten maalin tyyppistä.
Hankaluudeksi osoittautui nuo värit. Ruskea ei oo yhtään mun lemppari väreissä :D 
No se on hyvä välillä astua mukavuus alueen ulkopuolelle.


Viides haaste sisälti paperinauhan sponssaaman ylläri pussukan.
Ja kuppi meinas mennä nurin kun näin sen sisällön :D 
Ensimmäinen vaikutelma oli nimittäin RUSKEA :D :D mitä sisällöstä sai. Päätin että nyt palaudutaan kuitenkin mukaavuus alueelle takaisin ja päätin tehdä musta-valkoisen kortin. Jokaisella oli saman tyyliset sisällöt ja kaikilla vähän erilainen artjournal kuva. 
Leikkasin siitä reunat ja käytin niitä.


Inalta lainasin mustaa gessoa ja suttailin sitä taustalle.
Leimakuva on Doodle Factoryn.


Sitten oli   Heidin korttipajan vuoro. Aiheena Mama Elefantin musteet sekä kohokuvionti taskut. Eli rullapensselillä (Tela?mikä lie sen oikee nimi on? :D) suoraa mustetta taskun sisälle ja mankelin läpi.

Tämä inspiroin monen kokeilemaan tätä tekniikkaa ja se oli kyllä kiva. Ite en oo juurikaan noita kohotaskuja ennen käyttänyt. Tässä siis kortit mitä tein tähän haasteeseen.


Tässä The Greeting Farmin leimakuva väritetty derwent inktensellä.


Ihastuin tähän sydän kokotaskuun ja se sopi molempiin korteihin erittäin hyvin taustalle.


Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä vielä yöhaaste jonka aiheena bingo.
Tullessamme saadussa kangaspussissa oli bingo rivi, en nyt juuri muista mikä tämä mun rivi oli :D Olin ihan rättipoikki tuohon aikaan, niin intensiivinen päivä, että tuota seepraa leikatessani mietin ääneen, että voiko tähän istaaltaan nukahtaa oli niin seesteinen hetki :D Rutistin tämän loppuun ja painuin pehkuihin.


Siinä siis korttilakoiden lauantai päivän saldo. Toki sain tehtyä ns. ylimääräsiäkin kortteja, mutta laitan kaikki loput kortit sitten sunnuntain postaukseen joten. . . . . 
To be continued. . . . . 

Mukava kun kävit vierailulla, tervetuloa toistekkin ^_^

Emma

maanantai 19. syyskuuta 2016

DIY värityskirja

Vinkki vitosta pöytään askartelijoille ja miksei myös piirtäjille :)

Elikkäs idea lähti viimme vuonna kun halusin tehdä itse jotain synttäreillä annettavaan 
"kiitos pussukkaan" ( joka on mun mielestä itsessään typerä koko pussukka, 
miksi sellainen pitäisi antaa? En ymmärrä ) 
No mutta kun muutkin niin minäkin ja pyrin pitää sisällön hinnan alhaisena.
 Näistä silloisista pussukoista eikä itse asiassa värityskirjoistakaan mulla ole kuva materiaalia, mutta nyt kun omat lapset ovat kinuneet lähes vuoden aiheesta, että kun hekin haluaisivat sellaisen värityskirjan niin päätin tempaista niille omat värityskirjat, samalla saan idean teillekkin jakoon :)

Ne synttäri pussukat koristelin kunkin vieraan etukirjaimella.
Nämä ovat vähän erityyliin.


Edestä ja takaa.



Tiedän mistä teipeistäni lapset tykkäävät eniten niin koristelin kannet niillä.
Nämä pienet tyhjä sivuiset vihot ostin sinellistä olisko ollut 1-2€/kpl ja ostaessa ne näyttivät tältä:


Jos olisin näitä tehdessäni omistanut jo gessoa olisin gessolla käynyt kannet läpi, mutta nyt laitoin teipit vain suoraan kannen päälle. Vähän kuvat näkyy läpi, mutta ei häiritsevästi.


Sitten sisältö, no ei muuta kuin kaivaa leima varastot esiin ja alata leimailemaan :)
Tai vaihtoehtoisesti voit piirtää itse kuvia tai tehtäviä.


Tässä oli aika ohuet nämä vihon sivut joten leimailin jokatoiselle sivulle.
Ja samalla kun edellinen sivu on tyhjä siihen voi itse piirtää vaikka läpi seuraavan sivun kuvan 
ks. alla oleva kuva. Näin puuhaa riittää muuhunkin kuin värittämiseen.


Nämä oli tykättyjä niin kavereiden kun omien lastenkin taholta.

Tässä siis loisto idea vaikka lahjaksi.
+4v. suosittelen ja varmasti on tykätty ja ainakin uniikki ^_^

 Kiva kun piipahdit, luen mielelläni kommentejanne.

Mukavaa alkanutta viikkoa :)
 
Emma


maanantai 12. syyskuuta 2016

Paperiaskarteluhaaste (facessa)

Paperiaskarteluhaasteessa on aiheena väribingo <3

Valitsin sieltä rivin 
musta - punainen - valkoinen


Tässä kihla- tai hääkortiksi soveltuva tuotos.
Näitähän tekis vaikka missä väreissä :)
Varsinaisesti punaistahan tässä ei ole, mutta eri sävyissä kyllä löytyy.
Itse ferrarin punanen väri on mulle sellanen ehdoton nou nou. En oikeen kestä sitä missään muodossa ja hyvin harvoin sitä päätyy kortteihinkaan tästä syystä.

En käytä kynsilakkaa oikeastaan koskaan, koska käytän kynsiä askarrellessa.
Lakat oli jääneet juhlien jälkeen kynsiin niin tässäpä se sitten näkyy myös kortissa.Taitoin korttipohjan ja painoin kynnellä, että taitos tulee hyvin niin siinähän ne on nyt meikäläisen pinkit kynsilakat :D No ei auttanut kun levittää sitä jokapuolelle muuallekkin reunoille ^_^


Love teksti (Memory box) ja sydämmet (Lawn Fawn) on stanssattu.
Tällä siis haasteeseen mukaan :)

Emma

Korttitalkoot perjantai

Nonniin lupasin lisäillä pikku hiljaa tuotoksiani talkoista.
On ollut hauska seurata muiden blogeissa myös postauksia tapahtumasta.

Ja sopivasti lunttasinkin Jehkon postauksesta noi haasteet :D 
Kattelin noita omia kuviani ja todellakin jo unohdin osan haasteista, tyypillistä :D

Saimme tullessamme kangaskassin joka sisälti osittain haasteisiin liittyvää materiaalia + muuta ihanaa askartelu tavaraa joka oli vapaasti käytettävissä.

Tässä haasteessa tuli käyttää kassista löytyvästä pienemmästä pussussa olleita puu/vaneri kuvioita. (Näin jälkikäteen en nyt ole varma pitikö se olla jotkut tietyt kuviot niistä vai saiko käyttää mitä tahansa :D ) Mutta käytin noita siipiä tässä kortissa. 
Taustalle roiskeita, kakkupaperia ja hieman väriä.


Kassissa oli kaikille oma n.20cm etukirjain/blogin kirjain (sisustus kirjain)
Ja kolmantena haasteena oli koristella se. Voin kertoa että löi tyhjää, onneksi oli runsaasti aikaa (en saunomaankaan kerinnyt :D) Meidän koko pöytä lähti ensimmäisenä kessuttelemaan, siis "maalaamaan" kirjaimen Gessolla.

Eteiseen oli tehty suojattu tila missä sai levittää gessot, suhkeet ym. maalit/sprayt ettei joka paikka olisi aivan tahrittuna. Gesson kuivuttua asettelin nuolet paikoilleen ja sen jälkeen menin suihkimaan suihkeita. Sitten vielä koristeet päälle. Joku päivä tässä saan kirjaimen varmasti paremminkin kuvattua, mutta tässä kuva paikan päältä. Tämä oli loppu viimein hauska tehdä kunhan sai vain idean mitä toteuttaa.


Sitten vielä perjantain yöhaaste.
Yöhaaste julkaistiin kahdeltatoista yöllä ja sen täytyi olla aamulla valmiina. 
Perjantaina jaksoi hyvin valvoa ja touhata.
 
Haasteen aiheena oli sabluuna. Niitä oli muutamia mistä valita ja sitä tuli käyttää työssä.
Tämä taustalla oleva kuvio on sabluuna mihin aivan täysin ihastuin heti.
Yksinkertaisesti vain sienellä musteen kanssa sabluunan läpi suoraa korttipohjalle.
Pienesti koristeita ja Lawn Fawn ihana tähtönen.
Hello teksti on jostain Die-cut cardstock setistä.
Less is more tyyliin ^_^



Tälläinen perjantai oli se.
Ja hankinta listalle päätyi erilaisia sabluunoita, 
texture paste (näin kun muut teki ihania koho juttuja sillä, sain myös ite kokeilla sitä)
ja eri värisiä suihkeita.
Osan näistä ostoksista suoritin paikan päällä Heidin Korttipajasta.

To be continued....

Mukava kun kävit :)

Emma