Uutta ideaa mitä voi värkätä vauvalahjaksi.
Tarvikkeet:
Laatikko
4 paria sukkia
kankaan paloja + narua käärimiseen
Eli ostin paikallisesta kaupasta pikkuisen laatikon sekä muut tarvikkeet.
Koristelin ensin laatikon kannen uuteen uskoon.
Sen jälkeen otin sukat, avasin pakkauksistaan ja käärin ne "ruusuiksi"
sekä leikkasin kankaanpalat sopivan kokoisiksi.
Apuna käytin maalarinteippiä koska sukkarullat eivät pysyneet kasassa muuten.
Tässä siis sukkakarkkeja :)
Vauva aiheen tarkennukseksi lisäsin laatikon sisäpuolelle baby girl tekstin, mikä pysyy muistona siellä lahjan saanti ajankohdasta. Kannen halusin tehdä "ajattomaksi" että käyttö ikä laatikolla voisi olla mahdollisimman pitkä :)
Laatikon kannessa ei ollut mitään stopperia niin liimasin molemmille reinoille narut pitämään kannen pystyasennossa avattaessa sen.
Samalla kun tein hamahelmillä kirjaimia, minun naperoni halusi kantaa kortensa kekoon ja tehdä lahjan joukkoon sydämmen johon laitoimme siima lankaa,
että sen saa vaikka ikkunalle roikkumaan.
Kansi ei ihan mennyt kiinni sukkien korkeuden takia joten laitoin sen avoimena pakettiin.
Pinterestistä näin kuvan tämän tapaisista sukka karkeista ja siitä se ajatus sitten lähtikin :)
Varastosta löytyi valmis kortti joka onkin jo julkaistu täällä ennemmin.
Tämä oli mukava kokonaisuus antaa, toivottavasti yhtä mukava myös saada ^_^
Kiva kun vierailit blogissani,
mitäs pidit näkemästäsi? :)
Emma
1 kommentti:
Tää on kyllä niin kiva idea ja mahtava toteutus! <3
Lähetä kommentti